Omakotirakentaminen


Kevät ja kesä on omakotirakentamisen parasta aikaa.
Monessa perheessä unelmaa aloitetaan hahmotella.
Suunnitelmia on lähes jokaisella vapaalla pöydällä.

"Alku aina hankalaa" tuntuu pitävän paikkansa.

Rakentaminen alkaa aina pohjatöillä,
minkä johdosta on hyvä muistaa !!!

-Rakennuksen alla olevien pohjatöiden korjaaminen
on myöhemmin melkoisen hankalaa.
-Käytä siis ammattitaitoa ja kokemusta hyväksesi.
-Oikean kokoluokan "ympäripyörivä" kaivinkone,
massat heti oikeaan paikkaan, turhat kauhomiset minimiin.
-Käytä vain hyviä ja laadukkaita materiaaleja ja tarvikkeita

Muista myös uusi lainsäädäntö haja-asutus-
alueiden jätevesien käsittelystä.

Olemme koulutetut haja- ja vapaa-ajanasutuksen
jätevesien käsittelymenetelmiin,
Varsinais-Suomen Agendatoimiston kouluttama.

Imeytys- ja suodatinkenttien rakentamis-
kokemusta jo 1980 luvulta alkaen.

Em töihin soveltuvaa kalustoa tällä hetkellä mm.
Turussa,
sekä
Liedossa